Gran Canaria on yksi Kanariansaarten suosituimmista lomakohteista päästä varpaisiin, eli vuoriston viileistä korkeuksista etelän hiekkadyyneihin.
Suursuosikki Kanariansaarilla
Espanjalle kuuluvat Kanariansaaret sijaitsevat Atlantin valtamerellä Afrikan pohjoisosan länsipuolella. Kanariansaaret on huippusuosittu lomasaaristo, jonka lomakohteissa vierailee vuosittain miljoonia turisteja.
Gran Canaria on Kanarian kolmanneksi suurin saari ja sen maisemat ovat todella monimuotoisia. Gran Canarian pohjoisosan vehreistä maisemista löytyy värikkäitä sitrus- ja banaanipuita, kuivemmasta eteläosasta puolestaan hiekkadyynejä. Saaren eteläosista löytyvät saaren parhaimmistoon kuuluvat hiekkarannat ja jyrkät kalliorinteet.
Gran Canaria on ollut suomalaisten matkailijoiden suosiossa jo pitkään ja monelle on tullut tavaksi lähteä saarelle lomailemaan joka vuosi.

Lämpörajat rikki
Gran Canarian ilmasto on lämmin ja miellyttävä ympäri vuoden, eikä lomalaisten tarvitse pelätä sateita etenkään kesäkuukausina. Keskimääräisesti lämpimintä Gran Canarialla on heinä-lokakuussa, jolloin päivän keskilämpötila on noin 26–27 asteessa.
Talvella Gran Canarialla on hieman viileämpää ja sateisempaa, vaikka varsinaisesta sadekaudesta ei voidakaan puhua. Päivän keskilämpötila pysyttelee talvikuukausinakin noin 20 asteen tuntumassa.
Vuodenaikoja suuremman vaikutuksen saaren ilmastoon tuo Gran Canarian alueellinen vaihtelu. Gran Canaria jakautuu vehreään pohjoisosaan, vuoristoiseen keskiosaan sekä kuivaan eteläosaan.
Aktiviteetteja ja hemmottelua
Moni suuntaa Gran Canarialle hyvinvointilomalle erityisesti pitkän talven keskellä. Miellyttävän leudossa ja aurinkoisessa ilmastossa on mukava harrastaa erilaisia lajeja vesiurheilusta jumppaan, lenkkeilyyn tai vaikkapa joogaan – Kanariansaarille järjestetäänkin toisinaan ohjattuja wellness-lomia.
Liikunnan vastapainoksi tarvitaan tietysti hemmottelua ja rentoutusta. Gran Canarialla kylpyläreissu tulee Suomen hintoja edullisemmaksi, joten kannattaa nauttia hieronnoista, hoidoista ja pienistä arkea piristävistä kauneustoimenpiteistä kuten manikyyreistä.
Kaupunkilomaa ja huvielämää
Vaikka Gran Canarian etelärannikko houkuttelee matkailijoita hiekkadyyneillään, paras kaupunkielämä löytyy kuitenkin pohjoisemmasta.
Gran Canarian pohjoisosassa sijaitsevaan saaren pääkaupunkiin Las Palmasiin kannattaa etelän lomakohteistakin tehdä vähintään päivän tai parin ostosmatka, sillä missään muussa saaren kolkassa ei kaupunkielämä ole yhtä vilkasta kuin Las Palmasissa. Las Palmasin voi aivan hyvin ottaa myös pääkohteekseen, sillä kaupungissa on erinomainen hiekkaranta ja paljon nähtävyyksiä.
Vilkkaasta kaupunkielämästä pitävien kannattaa suunnata myös Playa del Inglesiin. Ingles on Gran Canarian huvielämän keskus ja täällä viihtyvät erityisesti juhlivat nuoret aikuiset.
Playa del Inglesin ravintolatarjonta on valtava eikä ostosmahdollisuuksissakaan ole valittamista. Saaren eteläosan kohteena myös Playa del Inglesistä löytyy hieno hiekkaranta, jota reunustaa kaunis rantakatu.

GRAN CANARIAN NÄHTÄVYYDET

Maspalomasin hiekkadyynit
Maspalomasin ja Playa del Inglésin välillä levittäytyvät 400 hehtaarin hiekkadyynit määriteltiin kansallispuistoksi vuonna 1994.
Hiekkadyynit voi ylittää joko kävellen tai kamelikyydillä. Hiekkadyyneillä myös elelee kasveja ja otuksia, joita ei löydy mistään muusta maailmankolkasta, ja jotka ovat sopeutuneet elämään karuissa olosuhteissa. Dyyneillä viihtyvät myös nudistimatkailijat.
Kamelisafareita hiekkadyyneille järjestää Camello Safari.
Maspalomasin Aqualand
Maspalomasissa sijaitseva Aqualand on vesipetojen paratiisi. Vesipuistosta löytyy altaita, vesiliukumäkiä ja aktiviteetteja. Aqualandissa voi kokeilla myös hieman erikoisempia vesileikkejä, kuten uimista merileijonien kanssa.
Pääsylippu Aqualandiin maksaa aikuiselta noin 26 euroa ja lapselta noin 18 euroa. Alle 4-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi.

Gran Canarian parhaat aktiviteetit
- Vesiurheilu
- Kamelisafari
- Golf
- Aqualand
- Las Palmasin nähtävyyksillä kiertely